Välillä sitä tuntuu siltä, että vauvoja on siellä, täällä ja joka puolella. Kaikki vastaan tulevat naiset ovat raskaana ja lenkillä näkyy enemmän lastenvaunuja kuin koiria.
Voisi luulla, että ajattelutapa "poissa silmistä, poissa mielestä" toimisi tässäkin tappauksessa. Mutta ei se ainakaan tänään mennyt niin. Havahduin nimittäin kesken päiväunieni televisioista kuuluvaan merkittävään uutiseen: Prinssi Williamin ja Katen toisen lapsen laskettuaika on huhtikuussa.
Onneksi tänään on hyvä päivä ja alitajuntani toiminta sai minut räjähtämään nauruun. :D
Onnea Williamille ja Katelle!
maanantai 20. lokakuuta 2014
Tarina blogin takaa
Miten iloisesta ja positiivisesti ajattelevasta nuoresta naisesta tulikin alakuloinen ja surumielinen? Tässä on vastaukseni ja samalla tarinani:
Heinäkuussa 2012 vietin elämäni onnellisimman päivän. Oli kylmä ja kolea päivä ollakseen heinäkuu, mutta sisälläni oli niin suurta lämpöä, iloa ja onnea, ettei minua palellut yhtään. Sinä päivänä olin sanonut "Tahdon" rakkaimmalleni. Vihkiminen oli ihana, hääjuhla oli ihana, kaikki oli ihanaa ja olin o n n e l l i n e n. Häiden jälkeen suuntasimme pikaisesti häämatkallemme, mikä tuntui taivaalliselta erittäin kiireisen kevään ja kesän jälkeen. Olimme ensimmäistä kertaa avioparina lomalla!
Kesän jälkeen saapui syksy, joka toi yllättäen mukanaan ahdistusta. Ahdistusta siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Onko meidän nyt aika hankkia lapsia? Haluanko minä vielä lapsia? Miksi kaikki olettavat, että yritämme lasta? Pitäisikö meidän yritää lasta, kun kaikki niin olettavat? Eikö meidän pitäisi yritää lasta, kun kaikki olettavat meidän yrittävän lasta? Mikä ajatusmyrky päässäni oikein olikaan! Ja mitkä paineet minulla oli!
Yhdessä mieheni kanssa päätimme, että ei. Tätä päätöstä ei tehdä yhteiskunnan asettamien paineiden takia. Tämä päätös täytyy tehdä sitten, kun MEISTÄ tuntuu oikealta.
Pukkasimme perheenlisäystä kauemmaksi ja varasimme jouluksi 2013 matkan maahan, jonne ei olisi voinut lähteä raskaana saatika pienen lapsen kanssa. Mutta vaikka kuinka järjestimme muuta mietittävä ja ohjelmaa, niin keskustelu lapsesta kuului jokaiseen viikonloppubrunssiimme. Haluammeko muuttaa elämäämme? Kuinka paljon lapsi muuttaisi elämäämme? Tuleeko elämästämme samanlaista kuin ystäväperheidemme elämä on? Haluammeko sellaista perhehelvettiä? Voisiko meidän perhe-elämämme olla erilaista? Pitäisikö minun olla samanlainen äiti kuin ystäväni?
Tammikuussa 2014 päätimme vihdoin uskaltautua hyppäämään kohti tuntematonta. Päätimme yrittää saada lapsen. Tämän päätöksen tehtyämme itkin onnesta, sillä 1,5 vuotta kestänyt pähkäily ja päättymätön keskustelu sai päätöksensä. Päätös tunti helpottavalta ja juuri oikealta. Ihmettelin, miten tämän päätöksen tekemiseen oli voinut kulua 1,5 vuotta!?
Kymmenen kuukautista myöhemmin olemme edelleen samalla yrityksen tiellä. Se on syy minun alakulooni ja surumielisyyteeni.
Kesän jälkeen saapui syksy, joka toi yllättäen mukanaan ahdistusta. Ahdistusta siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Onko meidän nyt aika hankkia lapsia? Haluanko minä vielä lapsia? Miksi kaikki olettavat, että yritämme lasta? Pitäisikö meidän yritää lasta, kun kaikki niin olettavat? Eikö meidän pitäisi yritää lasta, kun kaikki olettavat meidän yrittävän lasta? Mikä ajatusmyrky päässäni oikein olikaan! Ja mitkä paineet minulla oli!
Yhdessä mieheni kanssa päätimme, että ei. Tätä päätöstä ei tehdä yhteiskunnan asettamien paineiden takia. Tämä päätös täytyy tehdä sitten, kun MEISTÄ tuntuu oikealta.
Pukkasimme perheenlisäystä kauemmaksi ja varasimme jouluksi 2013 matkan maahan, jonne ei olisi voinut lähteä raskaana saatika pienen lapsen kanssa. Mutta vaikka kuinka järjestimme muuta mietittävä ja ohjelmaa, niin keskustelu lapsesta kuului jokaiseen viikonloppubrunssiimme. Haluammeko muuttaa elämäämme? Kuinka paljon lapsi muuttaisi elämäämme? Tuleeko elämästämme samanlaista kuin ystäväperheidemme elämä on? Haluammeko sellaista perhehelvettiä? Voisiko meidän perhe-elämämme olla erilaista? Pitäisikö minun olla samanlainen äiti kuin ystäväni?
Tammikuussa 2014 päätimme vihdoin uskaltautua hyppäämään kohti tuntematonta. Päätimme yrittää saada lapsen. Tämän päätöksen tehtyämme itkin onnesta, sillä 1,5 vuotta kestänyt pähkäily ja päättymätön keskustelu sai päätöksensä. Päätös tunti helpottavalta ja juuri oikealta. Ihmettelin, miten tämän päätöksen tekemiseen oli voinut kulua 1,5 vuotta!?
Kymmenen kuukautista myöhemmin olemme edelleen samalla yrityksen tiellä. Se on syy minun alakulooni ja surumielisyyteeni.
Tilaa:
Kommentit (Atom)